Kesäkuun kuulumisia Tampereen kampuslaareilta

Vuosi sitten aloitettua Tampereen ylioppilaskunnan ympäristöjaoston ja Dodo ry:n yhteistä laariviljelyprojektia on tänä kesänä jatkettu entiseen malliin. Laarit otettiin pois talviteloiltaan huhti-toukokuussa ja ensimmäiset istutukset tehtiin touko-kesäkuun taitteessa, enimmäkseen siemenistä ja mukuloista, mutta myös ihmisten kotonaan kasvattamista taimista.  Tapaamme laareilla aina torstaisin klo 17 alkaen harventamassa, hoivaamassa, katselemassa ja suunnittelemassa. Sekä tietysti kastelemassa, vaikka varsinainen … Lue lisää

Taitopankin viljelypalsta Tampereella avattu

Taitopankki on aatteisiin ja järjestöihin sitoutumaton taitojen vertaisjaon verkosto ja sellaisena yksi esimerkki uudesta solidaarisuustalouden noususta. Taitopankin ajatuksena on yhteistää ihmisten kesken erilaisia käytännön taitoja ja tarkoituksena on saada ihmiset mahdollisimman omaehtoisiksi oman arkensa eläjiksi ilman erillistä koulutusta ja rahoitusta. Yksi taitopankin aikaavievimmistä taitojen yhteistämisen projekteista on tänä kesänä Tampereen Kaukajärveltä 4H:lta vuokrattu viljelypalsta. Palsta … Lue lisää

Miksi ihmeessä puistoissamme ei kasva enempää hedelmäpuita ja marjapensaita? – Pian kasvaa!

Kaupunkiviljelijät ovat sissiviljelleet radanvarren trukkilava-laareissa, jakaneet viljelytietoutta ja laareja Helsingin kerrostalopihoille, perustaneet säkkiviljelmän Kalasatamaan, tarhanneet mehiläisiä kivenheiton päässä metroasemasta ja poimineet puistojen antimia syksyisillä Sadonkorjuupyöräilyillä. Toimintamme kumpuaa tarpeesta luoda malleja ruoantuotannon paikallistamiseksi, toiveistamme lisätä kaupunkilaisten luontokokemuksia ja halustamme olla aktiivinen toimija kaupunkitilan muokkaamisessa kohti yhteisöllisempää, vihreämpää ja syötävämpää Helsinkiä. Kaupunkiviljelijöiden uusi aluevaltaus on hedelmäpuut ja … Lue lisää

Happi etsii parvekepuutarhureita!

Ryhdy kaupunkiviljelijäksi – tule mukaan puutarhakollektiiviin! Oletpa vasta-alkaja tai kokenut multasormi, käytä loistotilaisuus hyväksesi ja liity innokkaiden 15-25 -vuotiaiden viherpeukaloiden joukkoon istuttamaan kaupungin kaunein parvekepuutarha! Luvassa mainiot näkymät Suvilahden tapahtuma-alueelle, kesäfiilistelyä ja hyvää seuraa. Viljelystä ja viihtyisämmän kaupunkitilan luomisesta nautitaan kesäkuusta alkaen, vielä ehdit mukaan! Voit ilmoittautua vapaaehtoiseksi puutarhuriksi osoitteessa happi@hel.fi. Lisätietoja saat Pirjo Mattilalta, puh. … Lue lisää

Uudeksi kaupunkiviljelijäksi Kalasatamaan? Ilmoittaudu heti!

Dodo:n Kaupunkiviljelijät järjestää myös alkavana kesänä kaupunkiviljelmän Kalasataman entisellä satama-alueella. Viljely tapahtuu pressusta ommelluissa multasäkeissä, joiden viljelypinta-ala on n. 80 x 80 cm/säkki, mullansyvyys 50 cm. Vuokraamallemme alueelle saadaan tänä kesänä jopa 80 säkkiä uusille viljelijöille. Uusien säkkien haltijat täyttävät ne itse mullalla mieluiten Kalasataman kaupunkiviljelmän talkoosunnuntaina 29.5. Nyt on sinun tilaisuutesi nauttia urbaanista yrtti- … Lue lisää

Kaupunkiviljelijöille Keskon kestävän kehityksen palkinto

Keskon kestävän kehityksen palkinnot jaettiin tänään Helsingissä. Yksi palkinnon saajista oli Dodo ry:n kaupunkiviljelijät. Kesko halusi palkita kestävän kehityksen edelläkävijöitä erityisesti vastuullista ja kestävää tuotantoa ja kulutusta edistäviä hankkeita. Palkinnoilla halutaan kannustaa myös työtä, jota tehdään vapaaehtoisesti ja pienillä resursseilla. Kaupunkiviljelijöiden toimintaa tuetaan 10 000 eurolla. Dodon kaupunkiviljelijöiden toiminta alkoi keväällä 2009. Tarkoituksena oli tehdä … Lue lisää

Veturitalleille suunnitteilla kaupunkiviljelypuisto

Dodo (ry) yhteistyökumppaneineen on suunnitellut Keski-Pasilan vanhoille Veturitalleille vanhaan veturinkääntöpöytään uudenlaista kaupunkiviljelypuistoa. Toteutuessaan hanke kukoistaisi vuoden 2012 ajan osana Helsingin Design-pääkaupunkivuotta ja jatkuisi mahdollisesti sen jälkeenkin. Pasilan Kaupunkiviljelypuisto sijaitsee Liikenneviraston hallinnoimalla valtion maalla, se on kaikille avointa kaupunkitilaa ja vuoden 2012 omintakeinen nähtävyys, jossa pääsee iskemään kädet multaan. Puistossa veturitallien rautatieläiseen historialliseen miljööseen ja hieman … Lue lisää

Näin kutsut naapurisi mukaan viljelemään!

Andrew Patersonin kirjoittamaa kutsua saa vapaasti hyödyntää ja tulostaa sen muokattuna vaikkapa oman kerrostalosi ilmoitustaululle. Muista myös laariviljely-tietoisku: TI 10.5. klo 17.30, Ilmastoinfon tiloissa Sanomatalossa! Laariviljely XXXtie 5:n pihassa? Pihaviljely on hieno mahdollisuus kasvattaa vihanneksia kaupungissa. Miltä kuulostaisi, jos meidänkin pihassamme kasvaisi ensi kesänä salaattia, kesäkurpitsaaa ja juureksia? Sellaiseen saa hyvää apua ympäristöjärjestö Dodon projekteista, … Lue lisää

Kaupunkiviljelijät kouluttaa Helsingissä!

Hei, viljelykausi lähestyy! Katupölyn alta pilkistelee jo vihreää, multasormet alkavat syyhytä. Dodon kaupunkiviljelijöiden unelmana on nähdä viljelyksiä jokaisen talon pihassa ja jokaisella joutomaalla. Viljelyn aloittaminen ei ole vaikeaa, mutta se helpottuu entisestään kun tietää muutamia niksejä. Haluamme jakaa näitä niksejä kanssasi! Tule kaupunkiviljelykoulutuksiin kuuntelemaan, mitä kaupunkiviljely on ja miten se kannattaa aloittaa. Koulutuksiin ei tarvitse … Lue lisää

Laaritalkoot tulee taas – entistä parempina!

Dodon kaupunkiviljelijät sekä taloyhtiöt ja lastentarhat pystyttivät alkukesällä 2010 Helsingin asvattipihoille ja nurmikentille seitsemän viljelylaaria, joissa asukkaat ja lastentarhalaiset kasvattivat huikea määrä satoa! Katso täältä miten 2010 Laaritalkoot sujuivat https://kaupunkiviljely.fi/category/laaritalkoot/ Haluatko ryhtyä kaupunginosasi laaritalkoo-organisaattoriksi? Viime kesänä kuitenkin sekä meidän dodolaisten että mullan ja logistiikan lahjoittaneiden yritysten resurssit natisivat liitoksissaan jo seitsemän laarin kanssa. Joten, kun … Lue lisää