Suurkaupungeissa tuotettu hunaja on ollut maailmalla kovassa huudossa jo useita vuosia. Mehiläisten tarhaaminen kaupunkialueella on yleistynyt viime vuosina myös Suomessa, osittain johtuen kaupunkiviljelyn kasvaneesta suosiosta. Kaupungissa mehiläiset tuottavat torjunta-aineista puhdasta hunajaa ja parantavat viljelypalstojen kasvien satoa tehokkaalla pölytyksellään. Lisäksi niistä on hyötyä yllättävissäkin tapauksissa, kuten puiden lehdillä elävien kirvojen eritteen, mesikasteen, vähentämisessä. Runsas mesikaste tahmaa kaiken puiden alla olevan ja aiheuttaa kaupunkiympäristössä hajuhaittoja. Mehiläisten tarhaaminen onnistuu kaupunkialueella aloittelijaltakin kun perusasiat ovat kunnossa ja kiinnostusta riittää. Tässä pääpiirteittäin tärkeimpiä huomioitavia asioita, joita aloittelevan mehiläistarhaajan on hyvä miettiä.
Pesän sijoituspaikan suunnittelu kannattaa hoitaa kunnolla vaikka mehiläiset pärjäävätkin monenlaisissa oloissa. Esimerkiksi kukkivien kasvien välitön läheisyys on plussaa mutta mehiläiset lentävät kyllä muutaman kilometrin säteellä etsiessään mettä ja siitepölyä. Pesän paikka ei saa olla liian paahteinen kesähelteillä mutta täysin varjossakaan sen ei tulisi olla. Pesän edessä olisi hyvä olla muutama metri tilaa ennen kulkuväylää, jotta mehiläiset pesästä lähtiessään saavuttavat lentokorkeutensa eivätkä törmäile ohikulkeviin ihmisiin. Pesän ympärillä pitää olla tarpeeksi tilaa hoitotoimenpiteille ja se kannattaa sijoittaa suhteellisen helppopääsyiseen paikkaan. Vaikka rakennusten katot ovatkin periaatteessa oivia paikkoja mehiläispesille, kannattaa muistaa että jopa kymmeniä kiloja painavien hunajalaatikoiden kantaminen katolta alas saattaa osoittautua vaikeaksi. Sopivan paikan löytäminen saattaa olla haastavin tehtävä, jos omaa takapihaa ei ole käytettävissä. Yhteisöt joilla on jonkinlainen alue hallinnoitavanaan (esim. puutarhapalstoja hallinnoivat yhdistykset) voivat olla hyviä yhteistyötahoja tarhaamisen aloittamiseen jos sopivaa paikkaa ei tunnu löytyvän.
Kaupunkien järjestyssäännöt suhtautuvat eri tavoin mehiläistarhaukseen, joten oman asuinpaikkakunnan säädöksien tutkiminen lienee paikallaan. Mehiläisten tarhaamisesta on nykyään tehtävä kertaluontoinen ilmoitus paikalliselle ely-keskukselle ja jos et itse omista sijoituspaikkaa, tarvitaan myös maanomistajan lupa. Jos pesä on julkisella paikalla, pitää sen vieressä ilmoittaa tarhaajan yhteystiedot ja pesien ympärille tulee asettaa kevyt aita. Mehiläisiin liittyy negatiivisia mielikuvia (jotka usein tosin ovat ampiaisten aiheuttamia), joten avoin tiedottaminen ja tarvittaessa hunajalla lahjominen voivat olla naapurisovun suhteen hyödyllisiä toimia.
Ennen tarhauksen aloittamista kannattaa opiskella hieman mehiläisten hoidon perusasioita. Ohjeistavaa kirjallisuutta on saatavilla runsaasti. Mehiläishoitoa käytännössä -kirjan osat 1 & 2 ovat mainioita ja hyvin kuvitettuja perusteoksia. Mehiläishoitajain liiton paikallisjärjestöt ja kansanopistot järjestävät aloitteleville tarhaajille kursseja, jollaisen käyminen on hyvin suositeltavaa, ellei aloittamiseen saa henkilökohtaista apua ja ohjeistusta joltain kokeneemmalta tarhaajalta. Mehiläishoitajain liiton nettisivuilta ja sen keskustelupalstalta saa lisäksi ajankohtaista tietoa mehiläisiin liittyen. Harrastajankin kannattaa liittyä mehiläishoitajain liittoon, sillä silloin on oikeutettu myös liiton vastuuvakuutukseen mahdollisen haaverin sattuessa.
Mehiläistarhaus harrastuksena ei vaadi erityisen paljon aikaa mutta hoitotoimenpiteet on tehtävä tunnollisesti ja ajallaan. Kesällä satokauden aikana noin viikon välein on käytävä tarkastamassa pesien tilanne ja suoritettava tarvittaessa toimenpiteitä. Sadonkorjuuseen, hunajan prosessointiin ja talviruokintaan kuluu myös jonkin verran aikaa muutaman viikon aikana loppukesästä. Juhannuksen tienoilla on kiinnitettävä erityistä huomiota parveilun ehkäisyyn. Mehiläisyhdyskunnat lisääntyvät jakautumalla eli parveilemalla ja erityisesti kaupunkialueilla parveilun estäminen on mehiläishoitajan tärkeimpiä tehtäviä. Karkuun päässyt mehiläisparvi aiheuttaa kaupungissa monenlaista harmia ja saattaa aiheuttaa negatiivista suhtautumista harrastusta kohtaan lähialueen asukkaissa. Tautien torjuntaan kannattaa suhtautua vakavasti, sillä esimerkiksi ilman tehokasta varroa-punkin torjuntaa jää aloittelevan tarhaajan ura helposti lyhyeksi.
Rahallista panostusta mehiläistarhaus vaatii alussa muutaman sadan euron verran. Suojapuvun, pesäkalustoa ja tarvittavat välineet voivat löytyä myös käytettynä mehiläistarhaajien keskustelufoorumeita seuraamalla. Talvehtineen parven voi ostaa keväällä noin 300 eurolla ja kesällä jaetun pikkupesän eli jaokkeen hieman halvemmalla, joskin ensimmäisen syksyn hunajasato jää tällöin pienemmäksi. Mehiläisroduilla on erilaisia ominaisuuksia, joten kaupunkiolosuhteisiin sopii jokin lauhkea ja ei erityisen parveiluherkkä rotu kuten italialainen lajike.
Suomen mehiläishoitajain liitto:
http://www.mehilaishoitajat.fi/
http://www.hunaja.net/
Mehiläishoitajain liiton keskustelufoorumi:
http://mehilaishoitajat.pox.fi/
Mehiläishoitoa käytännössä osa 1. Lauri Ruottinen (toim.) 2003.
Mehiläishoitoa käytännössä osa 2. Lauri Ruottinen (toim.) 2005.