Osa 1. Teoria
Ihmisen on joka päivä syötävä; ruokahuolto on hyvin keskeinen asia. Suurin osa Suomen väestöstä asuu kaupungeissa; vieraantuminen siitä, mistä ruoka tulee on harmittavan yleistä kaikenikäisten kansalaisten keskuudessa. Lähiruoka on ekologisesti ja eettisesti ottaen ainoa järkevä ratkaisu.
Ihmisen täytyy myös asua jossain. Kaupunkisuunnittelu on toinen keskeinen asia, ja ilmastokysymys liittyy läheisesti tähän.
Termi ”permakulttuuri” tulee sanaparista ”permanent culture”: pysyvä / kestävä kulttuuri / elämäntapa. Ei ole mitään määriteltyä permakulttuurin viljelytapaa. Se on suunnittelumenetelmä, joka ohjaa ihmisen ja ympäristön kannalta kestäviin ratkaisuihin. Permakulttuurin perusteet on huolenpito maapallosta / luonnosta / maasta ja ihmisistä /kansalaisista / eläimistä sekä reilu jako.
Kompostia voi verrata suolistoon: se sulattaa kasveille ravintoa, humusta, jota multaan sekoittamalla maa paranee ja elää luonnonmukaisesti, ilman, että tarvitsee hankkia kaupallista multaa (tai lannoitetta) pellolle. Komposti hoitaa myös kierrätyksen ja jätehuollon kasvimaalla.
Kääntöpöydän komposti Pasilassa
Hermannin puutarhan komposti Sörnäisissä
Metsäpuutarha on permakulttuurin käytännön toteutusta. Suomalaisessa metsässä on varsin hapan maaperä; puutarhakasvit eivät siellä viihtyisi. Metsäpuutarha on monikerroksinen, runsaslajinen, luonnon ekosysteemejä jäljittelevä, satoisa hyötypuutarha, toteaa Susan Wilander kirja-arviossaan. Kasvit toistensa lomassa luovat hyvät olosuhteet.
Satoisa metsäpuutarha-kirjassa mainitaan viisi toimivan metsäpuutarhan avaintekijää:
Mahdollisimman elävä maa (maaperän mikrobit).
Kestävä vedenhallinta.
Metsäpuutarha lannoittaa itse itsensä.
Rikkakasveja ei tarvitse kitkeä, koska niitä ei ole (maanpeitekasvillisuus).
Ei kemiallisia torjunta-aineita.
Teksti: Mari Saloheimo, jonka Pieni kaupunkiviljely- ja permakulttuuriopas ilmestyy tänä vuonna (Kulttuurivihkot)
