Kaupungissa on vähän maapintaa, ja sekin on autojen vallassa. Parvekkeet ovat suojattu ympäristö, jossa voi kasvattaa vaativiakin kasveja.
Parvekkeet ovat pieniä tiloja ruuantuotannon kannalta. Toisaalta ne ovat lähellä kotia, joten kasvien hoitaminen on helppoa. Ikkunalautaan verrattuna valoa ja tilaa on ruhtinaallisesti. Parvekkeen viljelyalan voi moninkertaistaa, kun ottaa käyttöön sen seinät ja katon. Länsi- ja itäparvekkeet sopivat parhaiten viljelyyn, eteläparveke vaatii jatkuvaa kastelua ja tarvittaessa lisävarjoa. Pohjoisella tai kerrostalojen pahasti varjostamalla parvekkeella ruuantuotanto on hankalaa, mutta koristekasvit viihtyvät.
Parvekkeella on monenlaisia kasvuympäristöjä vaihdellen suorasta auringonpaahteesta viileään varjoon. Jos parvekkeen kaide on umpinainen, se muodostaa täysin varjoisan sopukan. Sinne voi laittaa työkalut, kompostilaatikon tai vesivaraston. (Tai sitten sijoittaa niin korkean hedelmäpuun, että se yltää kaiteen yli.)
Parvekkeen kaiteen ulkopuolen voi vallata kasvutilaksi kasvattamalla siinä köynnöskasveja. Esimerkiksi ruusupapu leviää helposti viljelylaatikosta koko kaiteen peittäväksi matoksi. Papu on typensitoja eikä kilpaile kovin ravinteista, joten sen sekaan voi koittaa laittaa muita kasveja hyödyntämään valoisaa kasvupaikkaa.
Katon rajassa on toinen varjoinen parvekkeen osa. Sen voi ottaa hyötykäyttöön esimerkiksi laittamalla sinne amppeleja, jotka kasvavat alas valoon. Esimerkiksi amppelimansikka ja -tomaatti viihtyvät parvekkeella.
Valoisin ja helppohoitoisin kasvupaikka löytyy takaseinustalta. Tilasta saa eniten irti, kun siihen sijoittaa hyllykön tai viljelytikkaat. Koska kasvupaikka on käden ulottuvilla siihen kannattaa laittaa jatkuvasti syötäviä kasveja: yrttejä ja salaatteja. Toisaalta valoinen ja lämmin nurkka sopii esimerkiksi chilin viljelyyn.
Jos parvekkeen takaseinustalla on ikkuna, sen ikkunalaudan sisäpuolta voi käyttää esimerkiksi taimikasvattamona. Muutoin koko takaseinän voi peittää köynnöksillä tai jopa seinää pitkin kasvamaan ohjatuilla hedelmäpuilla.
Seuraavat vinkit saattavat olla tarpeellisia parvekkeellasi: ruukkupuutarha, kastelu, komposti kotona. Lisäksi lisätietoa löytyy eri kasvien vinkeistä: yrtit, vihannekset, marjat ja hedelmät, syötävät kukat ja köynnökset.