Rikkaruohot, tuholaiset ja kasvitaudit

KirvatParas tapa torjua tuhohyönteisten, rikkakasvien ja kasvitautien aiheuttamia vahinkoja puutarhassa on pitää huolta puutarhan monimuotoisuudesta viljelmällä ja sen ympärillä. Luomalla puutarhasta tasapainoinen kokonaisuus pyritään vähentämään ongelmallisten eliöiden esiintymistä ja toisaalta suosimalla esimerkiksi kasvinsyöjähyönteisten ja -eläinten luontaisille vihollisille suotuisia olosuhteita.

Rikkakasvien torjunnasta oheiskasvien hallintaan

Viljelyekosysteemissä oheiskasvustolla on tehtäviä, kuten maan kasvipeitteisyyden ylläpito, vihermassan tuotanto, ravinteiden otto syvemmistä maakerroksista ja maanrakenteen hoito.

Oheiskasvit kilpailevat osin samoista ravinteista ja tilasta viljelykasvien kanssa, mutta voidaan silti ajatella, että niiden hallinnassa on kyse juuri hallinnasta rikkakasvien torjunnan sijaan. Koska oheiskasvit ovat paremmin sopeutuneet kasvupaikan olosuhteisiin kuin monet viljelykasvit, on niiden kasvuun lähtö usein aikaisempaa ja kasvu voimakkaampaa. Viljelykasvien menestymisen takaamiseksi oheiskasvien kasvua on usein hillittävä. Sen sijaan, että oheiskasvit pyrittäisiin hävittämään ja jätettäisiin maa paljaaksi, ne kannattaa pyrkiä korvaamaan muulla maanpeitekasvustolla ja toisaalta hyödyntämään niiden ominaisuuksia ekosysteemin osana.

Kateviljely ja viljelykierto viherlannoituksineen ovat ne pääasialliset keinot, joilla oheiskasvustoja hallitaan pitkällä aikavälillä. Viljelykierrolla voidaan vaikuttaa oheiskasvien hallintaan vahvojen viherlannoituskasvustojen avulla, sillä ne vievät yksivuotisilta oheiskasveilta elintilaa. Myös runsas katekerros viljelymaan pinnalla tukahduttaa monien oheiskasvien kasvun.

Kateviljelyllä ei kuitenkaan juuri pystytä vaikuttamaan monivuotisiin oheiskasveihin, kuten juolavehnään, ohdakkeisiin, valvatteihin, hierakoihin ja voikukkaan. Katteen ravinteet, kosteus ja lämpö voivat päinvastoin edesauttaa niiden juurten kasvua. Siksi monivuotisten oheiskasvien juuria ja juurenpätkiä kerätään viljelypenkeistä maanmuokkauksen yhteydessä ennen katteen levitystä. Lisäksi niiden elinvoimaa heikennetään haraamalla ja kitkemällä kasvukauden mittaan.

Haraus tarkoittaa pintamaan rikkomista ja oheiskasvien juurten irrottamista haralla. Se tehoaa parhaiten oheiskasvien ollessa vielä hentoja taimia joiden juuret eivät ole kiinnittyneet tukevasti maahan. Haraus kannattaa toistaa alkukesästä säännöllisesti, vaikka oheiskasvien taimia ei maanpinnassa näkyisikään. Se kuivattaa pintamaata, jolloin myös itävät oheiskasvien siemenet kuivuvat. Kun viljelykasvi on taimettunut voi haraukset lopettaa ja täyttää rivivälit katteella. Kitkeminen kannattaa tehdä ennen kuin kasvit ehtivät kukkia ja tuottaa siementä.

Kannattaa muistaa myös, että monet oheiskasvit sopivat käytettäviksi villivihanneksina ja monet tyypillisistä oheiskasveista ovat lisäksi lääkekasveja. Joistakin oheiskasveista valmistettuja uutteita voidaan käyttää myös kasvinsyöjähyönteisten karkotusaineina ja nestemäisinä lannoitteina.

Kasvinsyöjähyönteisten ja kasvitautien aiheuttajien hallinta

Kasvitauteja aiheuttavilla sienillä, viruksilla ja bakteereilla sekä kasvinsyöjähyönteisillä ja –eläimilläkin on omat tehtävänsä ekosysteemin osina. Niiden isäntäkasveiksi valikoituvat heikot yksilöt tai ekosysteemin vallitseviin oloihin huonosti sopeutuvat lajit. Viljelykasvien hyvä kunto on tärkeää, sillä vahvat kasvit kykenevät paremmin sietämään niihin kohdistuvaa rasitusta.

Monet kasvitaudeista leviävät lisäysaineiston, eli siementen, taimien ja istukkaiden mukana. Kannattaa siis pyrkiä ostamaan hyvälaatuisia siemeniä ja terveitä taimia ja kerätä itse tuotettuja siemeniä vain terveistä kasveista. Homeiden vaivaamaa valkosipulia tai perunaruton koettelemaa perunaa ei kannata käyttää istutukseen vaan hankkia mieluummin tervettä istukasta muualta. Maaperässä olevat taudinaiheuttajat ja tuholaiset voivat levitä paikasta toiseen puutarhassa myös työkaluissa ja jalkineissa, sekä kompostin mukana. Työkalujen puhdistaminen onkin hyvä tapa jo niiden kestävyyden takia. Varsinkin jos jokin kasvitauti on todellinen ongelma, ei sen vaivaaman kasvin jätteitä kannata sekoittaa kompostiin joka palautetaan penkkeihin.

Monimuotoinen kasvillisuus auttaa tuhohyönteisten torjunnassa. Lentävät tuhohyönteiset suunnistavat haju- ja näköaistinsa perusteella. Esimerkiksi porkkanakemppi löytää huomattavasti helpommin suuren yhtenäisen alueen, jossa kasvaa pelkkää porkkanaa kuin porkkanapenkit joissa kasvaa riviväleissä sipulia, penkkien välissä apilaa, viereisissä penkeissä tuoksuvia yrttejä ja ympärillä koko muu monimuotoinen puutarha. Monimuotoiset kasvustot tukevat usein myös kasvinsyöjähyönteisten luontaisten vihollisten esiintymistä, esimerkiksi erilaisista kukkivista kasveista muodostuvia kaistaleita voidaan käyttää niitä houkuttelemaan.

Kumppanuuskasvien tuhohyönteisiä karkottavat vaikutukset perustuvat maaperän kautta leviävien tuholaisten karkottamiseen juuristoeritteillä, ja haju- tai näköaistinsa varassa suunnistavien lentävien tuholaisten eksyttämiseen tuoksulla tai värillä. Korkeat kasvustot, kuten maissi, voivat suojata matalampia kasveja fyysisellä esteellä lentäviltä hyönteisiltä.

Hyviä karkotuskasveja ovat mm. samettiruusut, krassit, sipuli, timjami, salvia ja monet muut tuoksuvat yrtit. Karkotusvaikutusta voi hyödyntää esimerkiksi sijoittamalla sipuli- ja porkkanarivit lomittain ja istuttamalla kaalikasvien joukkoon tai viereen samettiruusua ja yrttejä. Houkutuskasvustoilla taas saatetaan kasvinsyöjähyönteiset tai -eläimet mieluisamman ravintokasvin kimppuun ja jättämään varsinainen satokasvi rauhaan.

Harso suojaa niitä viljelykasveja, jotka ovat erityisen alttiita lentävien kasvinsyöjien hyökkäyksille. Näitä ovat erityisesti porkkana ja kaalikasvit. Harsolla voidaan suojata kylvöksiä myös linnuilta. Harson reunojen tulee olla maassa kiinni, etteivät kasvinsyöjät kulje sen alta. Harson reunoihin laitetaan maata, kiviä, laudan pätkiä tai muita painoja, joilla estetään reunan kohoaminen auki tuulen mukana.  Harson tehoa voi vielä lisätä perustamalla toisaalle houkutuskasvipenkki, joka jätetään ilman harsoa.

Säännöllinen viherlannoitus auttaa osaltaan kasvitautien ja tuhohyönteisten torjunnassa. Useimmilla puutarhakasveilla kasvitautien maaperälevinnäisyyttä ehkäisee riittävästi kolmen vuoden väli niiden viljelylle samassa paikassa. Ristikukkaiset kasvit, kuten sinappi ja rypsi erittävät maahan aineita jotka torjuvat mm. perunaa vaivaavia maaperässä talvehtivia tuholaishyönteisiä ja joitakin taudinaiheuttajia. Mesikasvit, kuten apilat, virnat, hunajakukka ja tattari ovat hyväksi pölyttäjähyönteisten ohella myös kasvintuhoajahyönteisiä ravinnokseen käyttäville hyötyeliöille.

Akuuteissa tilanteissa voi kasvinsyöjähyönteisiä karkottaa erilaisilla kasvipohjaisilla uutteilla ja keitteillä. Niillä ruiskutetaan esimerkiksi kirvojen tai punkkien vaivaamia kasvustoja. Ollakseen tehokas, tulee tällainen käsittely toistaa useita kertoja. Torjuntakeitteissä ja -uutteissa voidaan käyttää esimerkiksi nokkosta, peltokortetta, pietaryrttiä, raparperin lehtiä, sananjalkaa, valkosipulia, chiliä, minttua, tomaatin lehtiä ja koiruohoa.

Tarkempia valmistusohjeita löytyy kirjoista ja internetistä, mutta yleensä 100-500g tuoretta kasvia sekoitetaan 10 litraan kiehuvaa vettä, keitetään alle puoli tuntia ja annetaan uuttua. Poikkeus on nokkosvesi, jota ei keitetä. Nokkosten annetaan liota ulkoilman lämpöisessä vedessä muutamia päiviä. Nokkosvesi toimii ravinnelisänä, jos sitä liotetaan pidemmän aikaa. Mäntysuopaliuos valmistetaan sekoittamalla 2 dl nestemäistä mäntysuopaa 10 litraan vettä.