Viljely on monivaiheinen prosessi, johon kuuluu lannoitus, kylvö, säännöllinen kastelu, rikkakasvien kitkeminen, sadonkorjuu ja maan hoito. Muista, että eri kasveilla on eri pituinen kasvukausi, kasvit tarvitsevat kasvaakseen sopivan määrän tilaa ja vettä. Myös kasvupaikan aurinkoisuuden ja suojaisuuden tarve sekä kasvualustan multavuuden ja happamuuden tai kalkkipitoisuuden tarve vaihtelevat eri kasvilajeilla.
Koska Suomen kasvukausi on lyhyt, esimerkiksi tomaatti ja jotkin muut kasvit on kylvettävä ja esikasvatettava varhain keväällä lämmitetyssä tilassa, kuten kasvihuoneessa, ja ne voidaan siirtää alkukesällä avomaalle. Sen sijaan esimerkiksi juuresten kasvukausi on lyhyempi ja siksi ne voidaan kylvää suoraan avomaalle. Hyvä maanhoito hoitaa viljelymaan ravinnetaloutta ja maan rakennetta, lisää eloperäisen aineen määrää, torjuu eroosiota ja ehkäisee tuholaisten ja kasvitautien aiheuttamia tuhoja. Puutarhan monimuotoisuudesta huolehtiminen on maanhoidon ja tuhojen torjunnan kannalta avainasemassa. Hyviä maanhoitokeinoja ovat viljelykierto, eli kasvien paikan vaihtaminen vuosittain, viherlannoitus, kuten maaperään ravinteita sitovien hernekasvien, kuten apilan ja herneen, kylvö katteeksi, sekä maan kääntäminen keväällä ja syksyllä viljelypenkkien luomiseksi, mikä lisää maaperäeläinten ja pieneliöiden määrää ja aktiivisuutta.