Kalasatama

Dodo:n Kaupunkiviljelijät järjestää myös alkavana kesänä kaupunkiviljelmän Kalasataman entisellä satama-alueella. Viljely tapahtuu pressusta ommelluissa multasäkeissä, joiden viljelypinta-ala on n. 80 x 80 cm/säkki, mullansyvyys 50 cm. Vuokraamallemme alueelle saadaan tänä kesänä jopa 80 säkkiä uusille viljelijöille. Uusien säkkien haltijat täyttävät ne itse mullalla mieluiten Kalasataman kaupunkiviljelmän talkoosunnuntaina 29.5.

Nyt on sinun tilaisuutesi nauttia urbaanista yrtti- ja vihannesviljelystä ja sen sadosta! Lähetä sähköpostia alla olevaan osoitteeseen viimeistään torstaina 19.5. ja kerro viestiosassa: Kuinka monta säkkiä haluaisit, 1-3 säkkiä/viljelijä sekä nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi.

Säkit maksavat 18 EURO/kpl. Hintaan sisältyy uuden säkin hinta + multa + säkkiä kohti laskettu osuus viljelmän vuokrasta ja kasteluvedestä. Summa maksetaan Dodo ry:n tilille parin viikon kuluessa.

Lisäksi viljelijät hankkivat omat taimensa ja siemenpussinsa, joille yhteishintaa kertyy muutamasta eurosta ylöspäin. Taimia voi kasvattaa itse tai ostaa esimerkiksi torilta tai Annalan kartanolta (Hämeentie 154, Toukola), jossa taimia myydään Hyötykasviyhdistyksen Taimitorilla tämän viikon torstaina 19.5. klo 15-18 ja Helsinki-päivänä sunnuntaina 12.6.

Nyt sormet näppäimille, niin saat ehkä pian upottaa sormesi multaan! Nopeat syövät hitaat. Mukaan ehtineille ja ilman säkkiä jääneille tiedotetaan asioista sähköpostilla viikon 21 alkupuolella.

Viljelmäterveisin Minna, Kalasataman uusien viljelijöiden koordinaattori
minna.kontkanen@gmail.com

Juhlitaan kasvukauden päätöstä ja uutta satoa urbaanissa maisemassa Kalasataman konttiaukiolla. Ohjelmassa musiikkia ja sadonkorjuumaistiaisia.

Esiintymässä The Studets, Kyökkifunkki ja Osuuskassa. Soitto alkaa 18.30

Mahdollisuus pizzan paistoon juuri valmistuneessa Archie – saviuunissa. Mukaan 5 euroa pizzakassaan ja lisäksi nyyttärievästä! Pitsaa paistellaan klo 17 alkaen!

Mukaan lämmintä vaatetta ja oma lautanen, muki ja haarukka.

Lisätiedot:

Päivi Raivio 050 466 8312

Kalasatama

Kalasatama – uudenlainen tapa viljellä kaupungissa

Kalasatamaan on yhteistyössä suunnittelutoimisto Partin, Helsingin kaupungin ja Dodon kaupunkiviljelijöiden kanssa tehty uudenlainen palstaviljelmä, joka on osa muita Kalasataman alueen rakennusprojektin väliaikaiskäyttöjä.

Kymmenet kaupunkilaiset viljelevät Kalasatamassa toukokuusta 2010 alkaen. Käytössä on 150 suurta betonisäkkiä, jotka on täytetty Helsingin veden mullalla. Viljelijät ovat vuokranneet itselleen säkin, jossa viljellään mitä kukakin haluaa: retiisejä, herneitä, härkäpapuja tai salaatteja, aivan kuten kaupungin muillakin viljelypalstoilla.

Viljely jatkuu kesällä 2012 mutta säkit ovat suosittuja, eikä niitä juuri vapaudu. Jonosta ohjataan halukkaita viljelijöitä toukokuussa 2012 läheiselle Tukkutorille perustettavaan Dodon kaupunkiviljelmään. Ilmoittautumiset Tukkutorille: petra.jyrkas (at) dodo.org sekä ppiitula (at) gmail.com

Kalasataman viljelmästä lisää:

Kalasatama – blogi

Voiman Fifi – verkkolehti

Urban Dream Management – blogi

Facebookissa: Kalasatama – temporary – ryhmä

Kuvat: Tanja Korvenmaa,  Päivi Raivio ja Salla Kuuluvainen

Kalenteri

2011 Kaupunkiviljely.fi Suffusion theme by Sayontan Sinha