Guerilla gardening – auringonkukkia Helsinkiin

Brussels Farmer -ryhmä julisti vuonna 2007 toukokuun 1. International Sunflower Guerrilla Gardening Day:ksi, kansainväliseksi auringonkukkien sissiviljelypäiväksi. Suomen pohjoisen sijainnin vuoksi toukokuun alku oli liian viileä auringonkukkien kylvämiseen, joten oli aikaa kasvattaa taimia ja tavata sen sijaan 6.6.

Varustauduimme taimin, siemenin ja kaivuuvälinein; ainut joka olisi voinut paljastaa ryhmämme muista pyöräilijöistä oli lapio. Päivä oli aurinkoinen, ja monet huomasivat meidät viljelypuuhissa, mutta vain yksi henkilö kysyi mitä istutimme. Kiertelimme kaupunkia ja etsiskelimme sopivia paikkoja, pyörillä pääsi liikkumaan nopeasti pitkiä etäisyyksiä.

Nyt vain odotellaan, toivotaan sopivia sateita ja että kukat saisivat kasvaa rauhassa. Syksyllä pikkuaurinkoja voi etsiskellä esimerkiksi Kallion ja Alppilan nurkilta. Siihen asti voi katsastaa aiempien vuosien kaupunkiauringonkukkia maailmalta tai miettiä miten muutoin asvaltin saa kukkimaan: Pimp Your Pavement.