Marjat ja hedelmät

Monivuotiset marjapensaat ja puut vähentävät puutarhurin kevättöitä, mutta ne ovat monivuotinen elementti, jonka siirtely muodostuu ajan mittaan hankalaksi. Etsi puulle hyvä paikka.

Puita voi kasvattaa suurissa ruukuissa, mutta tällöin ne vaativat todella paljon vettä. Paremmin puut viihtyvät puutarhamaassa. Ne luovat samalla tuulensuojan ja miellyttävän oleilutilan, mutta juuristo kilpailee viljelykasvien kanssa. Nyrkkisääntönä voi pitää, että puu kasvattaa juuria puolitoista kertaa lehvästönsä alueelle. Tälle alueelle kannattaa laittaa ainoastaan rotevia tai niukkaan tyytyviä viljelykasveja, jotka mahtuvat elämään yhdessä puun kanssa.

Pienissä tiloissa puita ja pensaita voi ohjata kasvamaan seiniä pitkin. Etenkin omena- ja päärynäpuut viihtyvät eteläseinustalla, jossa lämpö lisää hedelmäntuotantoa. Ruukussa asuva seinällä kasvava puu mahtuu jopa parvekkeelle.

Omena- ja päärynäpuu
Puut leikataan lepotilassa varhain keväällä, ennen kuin puun silmut pullistuvat. Oksat katkaistaan mahdollisimman läheltä haarakohtaa, mutta vahingoittamatta kuitenkaan oksakaulusta (pullistuma oksan tyvellä). Puu kasvattaa herättyään oksakauluksen avulla uuden kuoren leikkuuhaavan tilalle. Omenapuusta saa leikata kerrallaan korkeintaan kolmasosan uusista oksista. Päärynäpuiden osalta leikkauksessa pitää olla vieläkin varovaisempi.

Jos puun haluaa ohjata kasvamaan seinustalla, seinään pitää kiinnittää langat, joihin oksat kiinnitetään löyhällä sidoksella. Esimerkiksi polkupyörän sisäkumista saa hyvää hiertämätöntä kiinnikettä.

Martat ja Dodo on yhteistyössä tehneet esitteen hedelmäpuiden hankkimisesta kerrostalopihalle.
Lataa tästä pdf: Hedelmäpuita kerrostalopihoille.

Mustaherukka
Mustaherukka on sissiviljelijän vitamiinipommi. Professori Toivo Rautavaara suositteli klassikkoteoksessaan “Mihin kasvimme kelpaavat” mustaherukan lisäämistä luontoon kaikkialle mahdollisiin paikkoihin. Tätä neuvoa on syytä noudattaa myös kaupungeissa. Mustaherukkapensas voi kasvaa melko isoksi myös muiden pensaiden ja puiden seassa, joten taimia voi sijoittaa alueille, joissa ne ovat turvassa ruohonleikkureilta. Aurinkoiset pientareet ovat hyvä paikka.

Mustaherukkaa voi lisätä rönsyistä, mutta prosessi on hidas.
- Syksyllä aikuisen pensaan reunaoksia taivutetaan maahan ja niiden tyvi peitetään maalla.
- Seuraavana syksynä oksat ovat kasvattaneet juuret ja ne voidaan irrottaa emokasvista ja istuttaa.
- Istutuspaikalta poistetaan ruoho 0,3-0,5 m säteeltä ja kaivetaan laakea ja melko matala istutuskuoppa.
- Kuoppaan laitetaan muutama taimi juurineen, kuoppaan lisätään hiukan kompostia ja täytetään se uudelleen. Juuret eivät saa joutua liian syvälle, parasta on, jos juuren alku tulee maanpinnan tasolle.
- Kastellaan reippaasti, peitetään 0,5 m alue taimen ympäriltä katteella ja palataan asiaan seuraavana keväänä.

Viiniköynnös
Viiniköynnös viihtyy etenkin seinänvierustoilla ja muilla aurinkoisilla paikoilla. Sen saa myös kasvamaan pitkin aitoja, kaiteita ja rinteitä. Etelässä viini voi kasvaa yhdessä puiden kanssa, mutta Suomessa valoa ei ole tarpeeksi. Siksi viiniköynnöstä kannattaakin käyttää varjostamiseen esimerkiksi liian aurinkoiselle parvekkeelle.

Viiniköynnös ei siedä märkyyttä. Istuta viini syvään ja laajaan kuoppaan, kuopan on oltava vähintään 50 cm halkaisijaltaan ja syvyydeltään. Sekoita kuoppaan kompostia, multaa ja kaivettua maata. Istuta taimi hiukan syvemmälle kuin missä se oli taimitarhalla. Muotoile taimen tyvelle noin 10 cm kumpu, josta vesi pääsee valumaan pois, jottei köynnös huku talven sateissa. Taimen tyvelle kannattaa myös laittaa katetta, niin rikkaruohot eivät vie ravinteita.

Suomessa talvehtivia lajikkeita saa yleensä taimistoista, mutta viiniä voi myös lisätä pistokkaista. Noin 30 cm pätkä köynnöstä istutetaan multaan siten, että yksi kasvusilmu jää pinnan yläpuolelle.

Leave a Reply

(required)

(required)

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Kalenteri

2011 Kaupunkiviljely.fi Suffusion theme by Sayontan Sinha