Idut ja versot

Idättäminen tarkoittaa sitä, että siemenistä kasvatetaan ilman multaa pieniä taimen alkuja eli ituja. Iduilla saa kotikonstein vihreää ravintoa kaikkina vuodenaikoina. Monia eri siemeniä voi idättää, suosittuja ovat mungpavut, alfalfa eli sinimailanen ja halkaisemattomat linssit. Lajikohtaisia tietoja löydät idätystaulukosta.

Idätettäessä siemenen vitamiinipitoisuus moninkertaistuu. Idut ovat ruuansulatukselle helppoa ravintoa, koska ne ovat jo osittain sulaneet eli proteiineista on tullut aminohappoja, tärkkelyksestä yksinkertaisia sokereita – näin elimistö pystyy myös hyödyntämään kaikki ravintoaineet. Iduissa ja versoissa on vitamiinien lisäksi, mineraaleja, entsyymejä, lehtivihreää, kuituja sekä antioksidantteja.

Ituja voi syödä sellaisenaan tai ruokiin lisättynä. Lämmittäessä idut kuitenkin menettävät osan vitamiineistaan, siksi ne on hyvä lisätä aivan ruuanvalmistuksen loppuvaiheessa. Suurten papujen idut, esimerkiksi soijapapu ja kikherne, pitää kiehauttaa ennen syömistä, jotta haitalliset aineet, joita pavuissa luontaisesti on, hajoaisivat.

Muista hygienia! Pese kätesi, astiat ja käyttämäsi välineet aina huolellisesti ennen kuin käsittelet ituja! Joskus kaupan valmiista iduista on löytynyt salmonellaa, ja ulkomailta tuoduissa siemenissä se riski on aina, joten senkin vuoksi hygienia on ehdottoman tärkeää. Siementen päälle voi kaataa yli 60 asteisen keitetyn veden. Mungpapujen joukossa on usein kovia siemeniä, ne pehmenevät liottamalla pavut keitetyssä vedessä, ja samalla bakteerit tuhoutuvat. On suositeltavaa käyttää luomusiemeniä.
Tarvikkeet idätystä varten: lasipurkki, keinokuituinen harso, esimerkiksi puhdas valoverhon pala tai sideharso, kumilenkki ja pimeä paikka, esimerkiksi astiakaappi. Idättämiseen löytyy myös erilaisia settejä luontaistuotekaupoista, mutta lasipurkki toimii myös hyvin.

Tee näin:

  • Mittaa siemenet lasipurkkiin, huuhtele hyvin.
  • Liota siemeniä, linssejä tai papuja 6-12 tuntia runsaassa vedessä (sinimailasta 4-5 tuntia).
  • Liotusvettä ei saa juoda, mutta se sopii hyvin kukkien kasteluun.
  • Huuhtele siemenet jälleen.
  • Laita siemenet lasipurkkiin, sulje valoverhon palalla ja kumilenkillä
  • Aseta lasipurkki 45° kulmaan pimeään esim. tiskikaappiin.
  • Siemenet eivät saa tukkia koko tölkin suuta, vaan ilman täytyy päästä kiertämään, muuten siemenet homehtuvat.
  • Huuhtele vähintään kaksi kertaa päivässä, jos huuhtelu unohtuu idut alkavat kuivaa ja pilaantuvat.
  • Kun idut ovat 1-5 cm pitkiä aseta purkki ikkunalaudalle pariksi päiväksi, jotta lehdet saavat väriä.
  • Säilytä idut jääkaapissa (ei ilmatiiviisti). Huuhdo myös valmiita ituja.

Versotus

Jos sinulla ei ole omaa parveketta tai muuta mahdollisuutta kasvattaa kasviksia, ovat versot helppo tapa saada vihreää ruokavalioon ja keittiön kaunistukseksi. Versot ovat todellista superruokaa, esimerkiksi auringonkukan versot sisältävät paljon E-vitamiinia, seleeniä ja magnesiumia. Versottaa voi lukuisia eri kasveja, esim. herneitä, auringonkukkaa, krassia, parsakaalia ja punamangoldia.

Tee näin:

Liota ensin siemeniä vuorokausi. Täytä lautanen tai muu sopiva astia mullalla, kastele huolellisesti ja ripottele siemenet tiheästi mullan pinnalle. Peitä astia muovilla, johon olet puhkaissut muutaman reiän, ja laita jonnekin pimeään, esimerkiksi kaappiin, pariksi päiväksi, kunnes itäminen on alkanut, ja pienet versot ilmestyvät näkyviin. Muista tarkkailla, että kylvös pysyy kosteana.

Ota versot kasvamaan aurinkoiseen paikkaan, ja kastele päivittäin sumutinpullolla. Esimerkiksi hernekylvöksestä saa kaksi satoa.

Linkkejä:

D.I.Y ruuanlaitto: http://www.punkinfinland.net/tv/julkaisut/145diyruoanlaitto/index.html

Kuvalliset ohjeet Sinimailasen idätykseen: http://ilonpisara.blogspot.com/2009/07/idatys.html

Idätysohjeita ja reseptejä: http://www.terveydenhoitouutiset.fi/thu0104/5.htm

Itua elämään: http://www.voima.fi/content/view/full/469

Kyllä äiti tietää… Idut ja idättäminen: http://kysymammalta.blogspot.com/2009/11/idut-ja-idattaminen.html

Idätystä lapsiperheessä: http://blogit.perhe.fi/ekoelamaa/2009/03/03/idatys-on-niin-helppoa/

2 Responses to “Idut ja versot”

  1. [...] neuvovat alkuun ja antavat vinkkejä viljelyksen rakennuspalikoista. – Mistä siemeniä ja taimia? – Siementen idätys naposteltavaksi ja edelleen istutukseen – Taimen ensimmäiset viikot – Ruukkupuutarha sopeutuu kaikkialle – Erilaisia astioita, sama [...]

  2. Kyllä se lehtivihreä jo muutamassa tunnissa ilmaantuu. En pitäisi herkkua pöydällä kahta päivää, pilaantuu vaan nopeammin, kun käyttöaika vähenee joka päivä.

Leave a Reply

(required)

(required)

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Kalenteri

2011 Kaupunkiviljely.fi Suffusion theme by Sayontan Sinha