Ikkunalaudalla

Ikkunalaudalla voi kasvattaa joitakin lajikkeita läpi vuoden, mutta parhaiten kasvit pääsevät vauhtiin keväällä, kun valoa alkaa olla tarpeeksi, ja siitä kasvukausi jatkuukin syksyyn kunnes päivät taas pimenevät. Ikkunan ilmansuunta vaikuttaa valonsaantiin: eteläikkuna on paras, sillä voi aloittaa viljelyn aikaisimmin. Itä- tai länsi-ikkuna toimii myös, kun taas pohjoiseen päin suuntautuva ikkuna ei saa tarpeeksi valoa. Eteläikkunalla kasvavat kasvit kuivuvat helposti, ja niitä täytyy kastella usein. Onkin kätevää käyttää helposti siirreltäviä ruukkuja. Ruukkuviljelyn lisäksi ikkunalla voi harrastaa vesiviljelyä, jossa motorisoitu pumppu syöttää ravintoliuosta kasveille. Erilaisten versojen ja oraiden kasvun seuraaminen on hauskaa, ja ne voi syödä, toisin kuin rairuohon.

Vinkkejä ikkunalautaviljelyyn:

  • Vihanneskrassi on helppo kasvattaa, se pärjää jopa kostutetulla talouspaperilla. Vihanneskrassista saa raikasta leivänpäällistä vuoden ympäri.
  • Vehnänorasta voi kasvattaa läpi vuoden, siitä saa puristettua terveellistä mehua, tai korsia voi pureskella.
  • Valkosipulia voit viljellä sisällä ruukussa: saat hyvänmakuista vihreää versoa, hautaamalla yksittäiset valkosipulinkynnet lähes kokonaan multaan.
  • Useimmat yrtit tuoksuvat hyvälle ja siksi niitä on mukava kasvattaa esim. keittiön ikkunalla.
  • Yrttejä voi säilyttää varsineen vedessä, aivan kuten leikkokukkia. Ruohosipuli tekee veteen juuret, ja pukkaa uusia versoja.
  • Kaupasta ostetun ruukkuyrtin tai -salaatin voi istuttaa kotona kukkamultaan. Käytä versot tai uloimmat lehdet, mutta jätä muutama lehtipari ja istuta kasvi ripeästi oston jälkeen.
  • Yrttejä voi kasvattaa taimista, joita saa keväällä kukkakaupoista ja puutarhamyymälöistä. Istuta taimi hieman taimenkasvatusruukkua suurempaan ruukkuun.
  • Ikkunalaudalla voi kokeilla pienten vihannesten, kuten retiisien, salaatin tai pinaatin kasvatusta.

Yrttitarha ikkunalaudalla:

Ikkunalla menestyviä ovat mm. basilika, kirveli, kynteli, laventeli, meirami, mintut, oregano, persilja, portulakat, ranskalainen rakuuna, rosmariini, salvia, sitruunamelissa, tilli, timjami. Siemenmausteita ei kannata kasvattaa sisätiloissa, koska niiden kehittyminen siemenasteelle on hidasta ja sadon saaminen epävarmaa.

Mausteyrtit kasvavat parhaiten suurehkoissa ruukuissa; juuret täyttävät helposti pienemmät ruukut ja kasvi alkaa tehdä vain rentoja varsia. Käytä vähintään 1,5 litran ruukkuja, läpimitaltaan 15-20 cm..

Käsittelemättömät saviruukut on liotettava vedessä ennen käyttöönottoa, jotta ne eivät vedä mullasta kosteutta. Ruukun pohjalle on hyvä laittaa ruukunpaloja, kiviä tai soraa, jotta ylimääräinen vesi pääsee valumaan salaojiin.

Kasvualustana voit käyttää kaupasta saatavia multaseoksia, joista sopivimpia ovat hiekansekaiset ja vähäravinteiset seokset. Lisää kalkkia tai tuhkaa pieneen ruukkuun 1 rkl ja isoon 2 rkl. Voit käyttää myös altakasteluruukkuja. Kasvukautena lisätään lannoitetta, esim. kananlantarakeita n. 3-5 viikon välein.

Kylvä yrtit siemenpussin ohjeiden mukaan, yleensä pari siementä pintakylvönä. On viisasta merkitä ruukkuihin mitä olet niihin kylvänyt. Kaikki sisällä kasvatettavat yrtit pitävät jatkuvasta suihkuttelusta ja lehtiä voi myös huuhdella aika ajoin tuholaisten estämiseksi. Suihkupullo on kätevä pienten tainten kasteluun, suuria voi kastella kastelukannulla.

Linkkejä ja lähteitä:

Yrttitarhasta löytyy aloittelijan yrttikasvatusopas:
http://www.yrttitarha.com/tietopankki/abc/aloitte.html

Martat neuvoo eri tapoja aloittaa yrttitarha ikkunalaudalla:
http://www.martat.fi/neuvot_arkeen/kodin_kasvit/huonekasvit/yrttimaa_ikkunalaudalle/

Plazalla on suuri yrttienkasvatusopas:
http://plaza.fi/ellit/koti/piha-ja-puutarha/suuri-yrttien-kasvatusopas

Versoista voimaa ja piristystä kevääseen:
http://www.terveydenhoitouutiset.fi/thu0204/7.htm

Leave a Reply

(required)

(required)

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Kalenteri

2011 Kaupunkiviljely.fi Suffusion theme by Sayontan Sinha