Kaupunkikuvan harmaus

Empiretyylisten puutalokaupunkien asemakaavaan mahtui joka pihapiiriin keittiöpuutarha, jälleenrakennusajan rintamamiestaloalueilla oli myös pihat joilla pystyi kasvattamaan hyötykasveja, mutta kivikaupungeissa ja kerrostaloalueilla ainoat vihreät alueet olivat puistot ja metsiköt. Alueiden toiminnot eriytettiin, ja viljelypalstatkin keskitettiin.

Nopea kaupungistuminen, yhdistettynä modernismin tehokkuusajatteluun, johti siihen että betoni ja asfaltti valtasivat alaa kaupungeissa 1900-luvun puolenvälin jälkeen. Kaupungit laajenivat lähiöiden myötä ja ne rakennettiin nopeasti betonielementeistä. Toiminnot hajautettiin ja asunnot olivat eri paikassa kun työpaikat. Välimatkat kurottiin tieverkostolla joka mitoitettiin kasvavalle autoistumiselle.

Maata jota kaupunkilaiset voisivat itse tonkia, suuremmassa mittakaavassa, löytyy enää siirtolapuutarhoista ja palstoilta. Mutta se ei estä ettei viljelyä voisi harrastaa muuallakin, sillä kaupunkiympäristön harmauteen voi vastata monella eri skaalalla.

Oman ikkunanäkymän saa vihreäksi yrttiviljelmällä, joka samalla tuo uusia makuja keittiöön. Vehreä parveke piristää koko katua, ja luo asukkaalle oman keitaan. Lasitetun parvekkeen kasvukausi on pidempi kuin avomaan. Parvekkeen tai kuistin jatkeena voi olla oma piha. Kerrostaloalueilla omat pihat tosin ovat harvassa, jolloin viljelyintonsa voi tyydyttää talon yhteispihalla. Laariviljelyllä saa asvaltoidunkin takapihan vihertämään ja näkymät paranevat koko korttelilla. Palstaviljely on tehokkain tapa tuottaa ruokaa kaupungissa, palstan tai siirtolapuutarhapalstan voi vuokrata paikallisyhdistyksen kautta. Jos palstan haluaa heti sen voi perustaa omin luvin, kuten sissipuutarhurit eli guerilla gardenerit ovat tehneet monissa suurkaupungeissa.

Kotonaan, ikkunalla tai parvekkeella voi viljellä melkein mitä vaan. Parhaiten pärjäävät erilaiset ruukkuviljelmät, kuten yrtit ja salaatit. Kokeiluja voi tehdä perunatorneilla ja vihanneksilla. Lasitetulla parvekkeella vallitsee lämpimämpi ilmasto kuin avonaisella parvekkeella, ja siellä voi kasvattaa jopa paprikoita ja meloneja.

Taloyhtiön pihalla saa viljellä hallituksen luvalla, kerrostalolla voi olla myös jokin muu omistusmuoto, ota selvää! Kerrostalon pihalla voi myös harrastaa sissiviljelyä, jonka määritelmä on: luvaton viljely jonkun muun omistamalla maalla (Richard Reynolds: On Guerilla Gardening – A Handbook for Gardening Without Boundaries, Bloomsbury, London, 2008). Ulko-olohuoneen voi luoda pikkuhiljaa, viemällä huonekasvinsa pihalle kesäksi ja kasvattamalla niiden lomassa myös yrttejä ja salaattia. Naapureiden kanssa voi sopia siitä että kaikki tuovat kasvinsa pihalle, se voi olla kätevää jos matkustaa kesällä paljon. Kasvit pärjäävät pitkälti itsekseen, mutta kuivina kesinä niitä on välillä kasteltava, ja citykanien uhatessa kasveille on järjestettävä suojaus.

Jos takapiha on erittäin varjoinen, tai ei halua vuokralaisena joutua erimielisyyksiin vuokranantajan kanssa voi suunnata sissiviljelytoimintansa kaupungille. Maailmalla guerilla gardening nähdään katutaiteena, jota tehdään kasvein. On helpompi kasvattaa vaivihkaa kukkia kuin ruokakasveja, mutta jotkut ruokakasvit ovat mahdollisia. Suurimman huomioarvon kaupungin vihertämisellä saa aikaan kaikista harmaimmissa paikoissa, joissa on paljon ohikulkijoita, mutta silloin myös kasvimaan riski tulla tuhotuksi on suurempi kuin rauhallisemmassa paikassa.

Jos kaupunkiviljelyllä haluaa elävöittää maisemaa, se on tehtävä näkyvästi: parvekkeilla, pihoilla ja joutomailla. Kukkivilla kasveilla varustetut siemenpommit kattavat laajoja alueita ripeästi. Asfaltti kukkimaan!